Sivut

perjantai 20. joulukuuta 2013

Tarravihko ja kaverit


    Yksi suurimmista realistisista Ginga-haaveistani toteutui tässä hiljattain tuon GNG:n tarravihon muodossa! Onnistuin hankkimaan sen alennettuun hintaan, kiitos sen, että takakannessa on pieni valkoinen läikkä (ilmeisesti liimaa tms). Moinen pikku tahra ei haittaa ollenkaan, kun ottaa huomioon että käytettyjä mangoja osteltaessa on sivujen välistä tullut vastaan kaikkea aina kahvista / teestä keksinmuruihin saakka. Ginga on hyvää ruokapöytälukemista, oi kyllä...
    Yllätyin melkoisesti huomatessani miten pieni tuo vihko onkaan. Olin jotenkin kuvitellut sen isommaksi, vähintään perus mangapokkarin kokoiseksi. No mutta, oikein söötti on. Harmi tosin, etten muistanut ottaa siitä mitään kokovertailukuvaa. Luultavasti lisään sellaisen tähän postaukseen myöhemmin, nyt on jo liian hämärää ottaa kuvia. Juurikin valaistuksen takia joudun taas pyytelemään anteeksi vihosta otettujen kuvien osittain eeppistä laatuakin. Olisin tunkenut vihkosen skanneriin, ellen pelkäisi kannella liiskaamisen rasittavan sen liitoksia liikaa. Joka tapauksessa, tässä pientä esittelyä kuvien muodossa! :3



Kannet edestä ja takaa. Liimaläntti havaittavissa! Minusta on jokseenkin hämmentävää, että 
etukannen suurimmassa roolissa on Ben, kun taas Gin liitelee vain takakannessa - Benin esiintyessä
tosin myös siellä. Akakabuto sen sijaan on hauska, sarjan pääpahis kurkkii tuolta vähän kuin piilosta. 

Kannet sisäpuolelta. Näiden ja seuraavan keskiaukeamakuvan laadusta saatte kyllä
osittain syyttää itse tuotetta, nämä ovat ihan silmillä katsottunakin sumeita ihme mössöjä. Eläköön kontrastisäätelyt, niiden ansiosta näistä saa jotain selvääkin :'D 

Ja keskiaukeama näyttää tältä. Älkää saako traumoja sormistani, ei mokoma
pysynyt auki ilman apua. Ihan kiva hahmoruudukkohan tämä. Näyttävät tarroilta itsekin.

Yksi ainoa tarrahan minulla tosiaan oli valmiina, se pääsi paikalleen. Tarrat ovat itse
asiassa isompia kuin ruutunsa, joten saa olla tarkkana, etteivät mene tekstien päälle. Yritin 
tuota kuvaustekstiä kääntääkin tuosta, mutta operaatio kaatui erääseen ilkeähköä Sherlock
Holmesia muistuttavaan merkkiin. Löydättekö?


    Toinen gingamainen hankintani saapui jälleen Japanista asti. Uskaltauduin pyytämään velipuoltani tilaamaan minulle Yahoo!Japanin huutokaupasta Miyauchin Super Best -levyn (ja tässä vaiheessa täytyy kiittää Anttua, jonka Vinkkejä-sivusta linkkeineen oli paljon hyötyä asian kanssa!). Levyn "jatko-osahan" minulla on jo, sain nämä hankittua kivasti lyhyellä aikavälillä. Kuten olen tuon aiemman levyn esittelypostauksessa maininnut, kyseisellä levyllä on Hoero Gin -kappale Gingasta. Tältä ensimmäiseltä Super Bestiltä taas löytyy GNG:n alku- ja lopputunnarit. Siispä miulla on nyt kokonaista kolme gingabiisiä levyillä, jeij!
    Entuudestaan tuttujen kappaleiden lisäksi levyllä oli myös kolme sellaista biisiä, joita en ole netistä löytänyt. Yhden niistä tiesinkin olevan mukana, kaksi muuta tuli täytenä yllätyksenä. Tutkailin takakannen kappalelistaa ja mietin samalla ihan sattumalta, että mistäköhän löytäisin nuo kaksi. Meinasin pudota tuoliltani kun huomasin, että kappas, siinähän ne :'D
    Suurimpana levyhaaveenani on jo vuoden verran ollut Kokoro no Uta -niminen levy Miyauchilta. Tätä tilatessani se oli huutokaupassa ihan nenäni edessä, mutta aikaa oli vain 10 minuuttia jäljellä. Sitten taas kun tämä oli tilattu, mokoma ilmestyi takaisin huutokauppaan. Ajattelin tilaavani sen itselleni joululahjaksi tämän saavuttua. Siinä vaiheessa hajosi kone, eikä levyä ole enää näkynyt tuolla. Siinäpä minulle metsästettävää! Mutta nyt tähän loppuun vielä kuva tästä Super Bestistä.


Tällainen levyotus. Skannerini kettuilee taas, oranssit kirjaimet ovat oikeasti
punaisempia, mutta minkäs teet. Ulkonäön ero tuohon 2. levyn liekkiteemaan verrattuna
on muuten melkoinen.


| Edit | Muutin vihdoin banneriakin hieman talvisempaan suuntaan. Sumo Paintin rajaustoiminto tosin on tehnyt omiaan jo jonkin aikaa, joten uutta Ginga-kuvaa en jaksanut siihen ruveta säätämään. Katsotaan sitten jos tuo rajaaminen alkaa taas toimia :3

|| Toinenkin edit || Tässä nämä kokovertailukuvat - tavallisen GNG-suomimangan kanssa, sekä sitten kokoelmani suurin ja pienin kirja- / vihkomallinen tuote.




sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Chibicon 2013 Oulu




    Minun piti ennen conia kuluneiden kahden viikon aikana tehdä parikin postausta, mutta tähän tapahtumaan valmistautuminen (ja siitä stressaaminen!) pitivät minut kiireisenä. En myöskään saanut blogiin kuvaa asustani jo ennen conia, vaikka olisin halunnut kylläkin sen laittaa että mahdollisesti Chibissä mukana olleet lukijat olisivat voineet minut tunnistaakin. Pääsin kangasmaalikaupoille vasta "coniviikon" keskiviikkona joten asun valmistelu vähän venyi, khöh. Harmi, mutta tässä postauksessa on kyllä kuvia sitten :3

    Tosiaan tämän postauksen piti varsinaisesti alkaa että "Oulussa asti tuli viikonloppuna käytyä", vaan kappas - koneesta hajosi kiintolevy, joten tämä sekä edellä mainitut pari muutakin suunnittelemaani juttua tulevat reippaasti myöhässä. Pahoittelut vielä siitä. Onneksi vanhalta levyltä saatiin kaikki siirrettyä uuteen ja kone on päivitetty taas täysin kuntoon!

    Mutta siis vihdoin asiaan. Minäkin päätin tosiaan coniin osallistua, pitihän tuonne päästä kun oli Ginga teemana! Säiden takia kesti kauan ennen kuin isäni alias kuskini sai päätettyä lähdetäänkö vai ei. Perjantaina koulussa ollessani sain viestin että kyllä lähdetään, conihan oli siis lauantaina... No mutta, kyllä me ihan ihmisten aikoihin perille päästiin, joskaan ei kerralla ajettu Ouluun asti. Majoitukseksi valikoitui motelli Revonlahdella, Necakin sai tulla mukaan. Sana motelli antaa minulle jokseenkin epäsiistin ja ei-niin-miellyttävän kuvan paikasta (elokuvat vai mikä lie syynä?), mutta tuo oli kyllä kaikkea muuta. Kaunis hirsirakennus, ravintola ja myymälä siinä samassa yhteydessä ja joka paikassa tupakointi kielletty eli siellä ei myöskään haissut pahalle. Ainoa miinus siitä että kauhean kylmä siellä huoneessa oli, ja varsinkin kylpyhuoneessa. Hyrrr.
Nyt varautukaa muutamaan huonolaatuiseen kuvaan tuolta, nämä ovat siis siitä ravintolan puolelta ja viimeinen vielä meidän huoneen ikkunaverhoista. Vähän hädissäni kuvasin siellä ravintolassa, kun muutama tyyppi istui syömässä ja vahtasi minua kuin turistikohdetta ._.


Jonkinlaista yleiskuvaa. Sain kuvattua vain hyvin pienellä alueella, 
juurikin syömässä olleiden ihmisten takia. Harmi, sillä tuolla olisi ollut
paljon kivoja yksityiskohtia mitä kuvata.

Edellisessäkin kuvassa näkyvät valtavat kahvipannut. 

 Ja kheh, vielä lisää kahvipannuja. Täytettyjä elukoitakin tuolla oli paljon.

Ja nämä verhot! Illalla lintuja ei nähnyt, koska valo tuli sisältä päin. Ne
huomasi vasta aamulla luonnonvalossa.


    Itse conissa oli todella mukavaa! Alun perin meidän piti nettituttu / -kaveriporukan kesken pitää miitti siellä, mutta se ei sitten järjestynytkään. Harhailin siis noin tunnin itsekseni sinne tänne ja olin ihan pihalla, ennen kuin kahdeltatoista alkoi Miksi Hopeanuoli tenhoaa? -ohjelma. Tuo tenhoaa on muuten minulle ihan vieras sana, joten onneksi ohjelman kuvauksesta selvisi, mistä on kyse. Sinne siis. Mielenkiintoinenhan tuo oli, huvitti vain kun ohjelman alussa sen vetäjä kyseli lähes kaikilta paikalla olleilta, miksi he sarjaa fanittavat. Minut hän jotenkin onnistui jättämään väliin. Ei ole suinkaan ensimmäinen kerta, olenko tosiaan niin huomaamaton tai sitten sen näköinen että puren jos minulta kysyy jotain? :D
    Tuon ohjelman jälkeen oheistuote-esitelmä alkoi vartin päästä, joten siinä välissä vain seisoskelin luentosalin ulkopuolella. Tässä vaiheessa miittiinkin alunperin ilmoittautunut Apyli tunnisti minut ja tuli juttelemaan. Pyörimme tuolla sitten koko loppuajan yhdessä ja muutama inside-juttukin saatiin aikaiseksi mm. vedenhankinnasta ja käsipaperitelineistä. Hänelle siis erityiskiitokset hauskasta seurasta! n_n
Loppuaikaan siis sisältyi oheistuote-esitelmä, sen jälkeen tunnin tauko kera conin kahvilassa käynnin ja myyntikojujen tutkimisen, sekä vielä hurmaava Hopeanuoli on p*rsiistä -paneeli. Viimeksi mainitusta täytyy sanoa, etten edes muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon! Lisää "persepaneeleja" vaan tuleviinkin coneihin :'D
    Muutama kuvatuliainen Urumin myyntipöydiltä - en ostanut mitään koska olen pienellä säästökuurilla, joten kuvia sitten muistoksi - sekä pari kuvaa asusta joka nyt ei kylläkään ole mikään jännä.
Conissakaan en ehtinyt kuvata juurikaan, mikä lienee tarkemmin mietittynä oikeastaan hyvä asia. Sehän kertoo, että oli niin paljon muuta kivaa tekemistä että kamera jäi laukunpohjalle :3


Yleiskuvaa varsinaisesta Ginga-tavaraa pursuilleesta pöydästä. Ainoa kuva jossa ei
ole kymmentä kättä, mutta Apylin puhelin siinä sitten on erittäin häiritsevästi..! :'D

 ;w; ♥  Olisi ollut rahaa ylempään. Rahaa, muttei varsinaisesti varaa.

Toisellakin pöydällä oli Gingaa julisteiden, figujen ja ylänurkassa näkyvässä
laatikossa majailleiden lasinalusten muodossa.

Hoh, conin jälkeisenä sadepäivänä en taas oikein edustanut joten rajasin 
pärstän pois tästä. Mutta joo, paitaan siis ompelin pitsiä ja maalailin nuo kanjit. Kurr ~

Takillakin on oma erikoisuutensa, kaulapanta! Olen haaveillut tällaisesta
jo kauan, nyt sain vihdoin senkin toteutettua n_n


    Näin, tuli osittain varmaan vähän sekavaa tekstiä. Postauksen aloittamisen ja lopettamisen välillä oli useampi viikko, joten ehkä moinen lienee ymmärrettävää. En ole nyt ihan varma mitä kirjoitan seuraavaksi, kun tuota aikaa tosiaan on kulunut ja yksi levykin liittynyt taas laumaan. No, katsotaan nyt miten ryhmittelen ajatukseni! :3

maanantai 21. lokakuuta 2013

Blogin tulevaisuus




    Tässä jossain vaiheessa harkitsin bloggaamisen lopettamista, täytyy tunnustaa. Tulin tosin siihen tulokseen, että ei. Ei nyt sentään. Syynä tähän harkintaan oli kuitenkin se, että kenties olen kyllästynyt kertomaan kuulumisiani. Miettimään, että "olisko tässä tai tuossa ainesta postaukseen, entä kiinnostaako tämä lukijoita". Tämä on oikeasti melkoisen aikaa ja energiaa vievää puuhaa, ainakin kun tosissaan panostaa teksteihin ja suunnittelee huolella. Totesin, että haluan välillä ihan rauhassa elää sitä mitä minulla on, sen sijaan että miettisin mitä kaikkea siitä kirjoitan. Minulla on nyt niin paljon menossa, niin paljon kesken ja pitkästä aikaa tuntuu siltä että elämässäni on oikeasti jotain sisältöäkin.
    Toivoisin että osaisin kirjoittaa muunlaisia tekstejä kuin mitä näissä nyt on, ihan vain vaihtelun vuoksi. Muttei siitä tule mitään, tämä on minun tyylini ja tällä mennään jos mennään.
    Päädyin siis tosiaan jatkamaan kuitenkin, koska loppujen lopuksi blogini ovat minulle itsellenikin tärkeitä. Ja tottahan toki varmasti jokaisella bloggaajalla on omasta mielestään maailman parhaat lukijat - niin myös minulla! Kaikkien kehujen ja positiivisen palautteen jälkeen en halua "pettää" teitä lopettamalla yhtäkkiä ='D

    Ainakin jonkun aikaa postailu tulee luultavasti olemaan lähinnä valokuvia, onhan tämä, mh, kolmasosaksi valokuvausblogi. Samoin muuten nukkeblogissa tulee olemaan lähinnä kuvia. Lemmikkiblogi luultavasti jatkaa sellaisenaan, sen kirjoittaminen on helpointa.

    TCT:n Ginga-osuutta en myöskään aio unohtaa! Kokoelmalistaa tietysti päivitän, ja esittelen vanhaan tapaan niitä tuotteita mistä esiteltävää keksin (joskin en ole pitkään aikaan hankkinut oikein mitään ihmeellistä ainakaan). Olen huomannut ettei esimerkiksi yksittäisten GDW-mangojen esitteleminen ehkä ole ihan minun juttuni, mutta tykkäisin kovasti vertailla suomi- ja japsimangojen kansia keskenään nyt kun ne todella ovat vertailukelpoisia. Ehkä siis otan välillä aina muutaman mangan kerrallaan tuollaiseen postaukseen.

     Waaah, tulipas pitkä pätkä. Piti selittää asia lyhyesti, vaan kuinkas taas kävikään... No mutta, lupasin että kuvia, joten siis kuvia! Necan kanssa käytiin lenkkeilemässä vähän eri suunnalla kuin yleensä, eli joen rannalla. Itse koira ei oikein kuvattavana suostunut olemaan, mutta muita syyskuvia tuli silti. Ihan kuvanmuokkausohjelman päivälliseksi asti. Eli pari ylimuokattua yksilöä siis mukana.









lauantai 21. syyskuuta 2013

Levypostia sun muuta mukavaa



    Tilasin tässä joku aika sitten eBaysta Miyauchin Super Best 2 -levyn - tai oikeastaan velipuoleni tilasi sen minulle - ja tällä viikolla tuo sitten saapui! Japanista asti tuli, ihan uusi kunnoltaan. Muovitkin oli vielä ympärillä. Toimettomana lojunut radioparkakin saa elämäntehtävänsä takaisin jos suostuu toimimaan. Tai sitten tarvitsen uuden. Minullahan ei ole ollut mitään levyjä, you tubesta olen musiikkia kuunnellut kun ei tuon levyjä meinaa saada kovin helposti. Onneksi joku sentään uskaltaa netistäkin tilata..!

    Pakettiin kuuluu 23 kappaletta, sekä sanoitusvihkonen ilmeisesti jonkinlaisen tervehdyksen (japaniksi, en pysty lukemaan apua apua) ja parin kuvan kera. Kyllä, sanoitusvihkonen. Mitä nyt muistan vuonna kivi ja keppi ostamistani levyistä, niin moiset meinasivat jossain vaiheessa käydä harvinaisiksi. Hienoa hienoa että tuollainenkin kuitenkin löytyi, on aina mukavampaa seurata sanoja. Oppiikin jotain siinä samalla, toivottavasti. Ainakin pari kanjia, eh?


Että osaa olla söpö paketti! ♥

Ja tältä näyttää itse levy. Simppeli mutta kuitenkin hieno kansi. Suokaa anteeksi heijastukset ~


    Tässä on oikein mukavasti viisi sellaista kappaletta, joita en ollut aiemmin kuullut. Itse asiassa myös pari sellaista joita olin epätoivoisesti etsinyt jo pidempään. Lisäksi Ginga-fanit saavat olla iloisia, sillä Hoero Gin on päässyt mukaan levylle. Siis parhaiden joukkoon! ;)
GNG:n soundtrackiltahan juuri tuo biisi on oma suosikkini tunnarin lisäksi, olin todellakin iloisesti yllättynyt kun bongasin sen levyn kappalelistalta.
    Olen muuten aikoja sitten todennut että Miyauchilla on esim molemmissa blogeissaan paljon tähtiä postausten otsikoiden edessä jne. En voinut olla naurahtamatta, kun avasin sanoitusvihon ja huomasin että toistoa merkitsevän *-kuvion tilalla on tässä ihan kunnollinen tähti (★) :D

    Sitten eräs toinen tuore hankinta. Muutoin en tällaisia hiustenhoitotarvikkeita yms vaivautuisi esittelemään, mutta tämä on ihan oma lukunsa. Tässä viikko sitten pyysin uutta suoristusrautaa vanhan hajottua, ja sain melkoisen naurukohtauksen kun äitee kiikutti minulle Remingtonin. Osittain Gingankin ansiosta yhdistän tuon merkin lähinnä kivääreihin! No jaa, kyllähän tuo aseestakin käy jos joku murhaajasieppaajaterroristi tunkeutuu meille juuri kun olen suoristamassa hiuksia - raudalla voi kätevästi käräyttää vaikkapa hyypän nenänpäätä. Kenties pelkkä uhkaileminen kuitenkin riittää: "Mulla on täällä remingtoni, enkä epäröi käyttää sitä!". Sitten vaan toivotaan että kyseinen henkilökin yhdistää nimen kivääreihin.


Sellainen. Itselläni on luonnonlaineikkaat hiukset joiden suoristamiseen ei ole kunnolla pystynyt
kuin kampaajan suoristusrauta. Mutta tämä pystyy. Suosittelen jos omistatte itsepäiset hiukset n_n'


    Loppuun vielä jonkun verran kuvia. Tarkoitus oli tehdä Yhden vuoden nostalgia -niminen postaus, johon olisin laittanut minulle nostalgisia kappaleita kuluneen about vuoden ajalta sekä kertonut mihin ne päässäni yhdistän. Nämä kuvat olisivat tulleet sinne sekaan, ettei koko hötskä olisi pelkkää tekstiä. Mutta. You tubessa on tapahtunut jotain kauheaa, nimittäin kokonainen kanava on poistettu. Kanava, jolla oli melkeinpä kaikki nuo biisit mitä meinasin postaukseeni. Muualta niitä ei sitten meinaa löytyä. Niistäkin, jotka eivät juuri tuolta kanavalta löytyneet, on osa kadonnut. Eli se siitä ideasta. Tarkoituksena olisi ollut "peruuttaa" syksystä kesään, kuten kuvista huomaa.










perjantai 26. heinäkuuta 2013

Hyllyt täynnä Gingaa




    Hyllykkö saapui jo jokin aika sitten, mutta sitä piti vähän säätää joten postaus tulee vasta nyt. Ylhäällä olevaan kaarijuttuun tulee vielä koristelu ja ikkunanpuoleiselle sivulle "verho" lasin eteen liialta auringonvalolta suojaamaan, mutta muutoin tuo on melkoisen valmis. Pientä lisäystäkin kokoelmaan on tullut. Mutta, kerrotaan se kuvin! Ensin siis lähemmät kuvat kokoelmasta hyllyssään ja sitten uusien tulokkaiden esittelyä. Osan kuvista saa klikkaamalla suuremmiksi, eivät mokomat mahdu alkuperäisen kokoisina tähän tilaan enkä viitsisi itse blogiakaan vetää kovin leveäksi.



Tyhjä hyllykkö + mangapinoja

Ylimmäisestä hyllystä tuli sälähylly.
Sen alle kaksi hyllyllistä japsimangaa.

Ja niiden alle suomijulkaisut mangasta + Miyauchi-kirja

(GDW-animeiden kohdalla laatukuolema, anteeksi D:) Seuraaviin animet. Kaikki piti olla samassa,
mutta GDW:t saivat mennä tuonne ylemmäs täyttämään hyllyä edes vähän. Ne muuttavat
myöhemmin GNG-animeiden seuraksi kun mangarivistö jatkuu niiden nykyiselle
hyllylle asti. Huomatkaa toki ihana, täysi VHS-julkaisukokoelma ♥
Toinen laatikko on vielä tyhjä, tämä taas sisältää Ginga-aiheiset
lehtiartikkelit, mallikuvan sekä julisteet.


    Sitten ne lisäykset. Jokin aika sitten tosiaan sain viimeisetkin VHS-kasetit! -94 julkaisun 1. osa on vähän kärsinyt ainakin kotelon osalta, mutta eipä tuo haittaa. -89 julkaisun 2. osa sen sijaan on kuin uusi, herranen aika se on hyvin säilynyt.
    Ginga.fi kaupastakin tuli tilattua ensimmäinen paketti. GDW taidekirja (vihdoin ja viimein), FANG osa 1, Blue-figuuri sekä Akakabuto-pinssi. Tulivat todella nopeasti, sunnuntaina tilattu ja tiistaina olivat jo postilaatikossa!
    Yritin saada edes jotakuinkin järkeviä kuvia pinssirivistöstä joka siis komeilee laukussani, harmi vain että niiden kiiltävä pinta kiiltelee kuvissa vähän liikaakin ylivalotuksen merkeissä. Noh, kyllä noista selvää saa.



Se kuuluisa taidekirja

... Joka on muuten iso.

Julistetta

Sitten kukaan ei enää sano että mie osaan muka piirtää, ok?
Tää on perfect. Sais tulla piirtämään tuon oman koiraeläimeni kans.

"Kuka haluaa Weedin syliin? n_n"

8. mangan kansi

Oikein nätti tuli...

... siis ainakin Japanissa päin. Onneksi nämä värilänttitaustat
saivat väistyä maisemakuvien tieltä!

11. mangan kansiluonnosta + valmis kansi pikkukuvana ylhäällä.

Tässä teille isompi kuva tuosta valmiista versiosta.

Rakastan tällaisia kuvia koska rakastan tuota merenpiirtotyyliä.

... Kukaan ei myöskään koskaan enää huomauta minulle pöytäni
"sotkuisuudesta" mitään. + Paperirullat on erittäin kivoja.
Tosiaan kirjan lopussahan valokuvia piisaa, en sen kummemmin sitten ruvennut
niitä kuvailemaan blogiin mutta tämä oli kyllä niin hurmaava että =D 

FANG tadaa. Tämä on kiinnostanut minua jo pitkään, piti
ostaa ensimmäinen osa kun ilmestyi näkökenttään.

Värisivuja alussa

Tykkään maisemakuvistakin (hemskuta mie tykkään vissiin aina kaikesta)

Lajikirjo se kasvaa.

Niin mitäs minä sanoinkaan siitä merestä?

Blue jonka koipi ei suostu kiinnittymään alustaan kunnolla

Karhun ja ©-merkintöjen hyökkäys

Plösö laukkuni. Toinen remmikoriste lähti seilaamaan tuonne ylös mutta
siis tällainen yksilö.




    Teemabiisiksi päätyköön kappale joka on soinut koko tämän postauksen kuvausten ajan - Brave Love, TIGA. Miyauchin kanssa tässä laulaa Ichirō Mizuki. Tunnelma, melodia, tuo laulajien vuorottelu... kaunis, kertakaikkiaan. Joku yritti minulle joskus väittää että kaikki japsimiehet kuulostavat samalta. Liekö koskaan japanilaista musiikkia edes kuunnellut, jossei tästä erota kahta eri laulajaa niin sitten täytyy olla jo korvissa vikaa ;D