Sivut

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kahvilla kissojen kanssa




    Ennen Japaniin lähtemistä olin lukenut kissakahviloista ja todennut, että tuollaiseen on päästävä! Yksi löytyikin kivan läheltä koulua. Tämä kahvila sijaitsee suunnilleen keskellä Shibuyaa, tyttöjen Shibuya 109 -ostoskeskuksen lähellä. Kahvilan pieni mutta huomiota herättävän oranssinpunaisena välkkyvä kyltti on melko helppo bongata 109:n luona liikuskellessaan, vaikka muutoin huomio ei ehkä kiinnittyisikään kerrostaloon, jossa tämä sijaitsee. Muistaakseni toinen tai kolmas kerros, helppo tuonne on löytää kunhan ensin näkee kyltin!

   Kahvilaan maksetaan eräänlainen sisäänpääsymaksu, joka määräytyy sen mukaan kauanko siellä aikoo oleskella. Hintaan sisältyy juoma, jonka mukana tuodaan myös pari keksiä, suklaapalaa tms - keksi muuten maistui ihan piparilta! Kun tarkat ohjeet kissojen käsittelystä on luettu, kengät riisutaan eteisen puolelle ja sitten astutaan sisään itse kahvilaan. Siellä vierailijalle annetaan tohvelit jalkaan ja tämän laukku otetaan talteen säilytyspussukkaan. Kahvilan puolelle saa ottaa siis omista tavaroistaan mukaan vain kameran ja puhelimen. Kädet pestään huolellisesti ennen kissojen luo menemistä, ettei tuo sisään pöpöjä tai mahdollisesti haise voimakkaasti muilta kissoilta.
    Sitten saakin istahtaa mieleisensä pöydän ääreen tai kierrellä tutustumassa kissoihin, kunnes juoma saapuu. Kissoja, joilla oli panta, ei saanut koskettaa. Pitkäkarvaisten kohdalla tämä oli hankalaa, sillä kissaan melkeinpä pakostakin täytyy koskea siirtääkseen sen karvoja kaulalta, jotta näkee onko sillä panta...
Kissoille voi ostaa ruokaa, jonka avulla ne voi houkutella lähemmäksi itseään. Tuolla rajoitus oli kolme ruokanappulaa per kissa, ettei niitä lihoteta liikaa. Kissojen kanssa saa myös leikkiä tarjolla olevilla leluilla. Lisäksi suloisesti ja kodikkaasti sisustetussa kahvilassa oli kirjahyllyjä joista saa ottaa itselleen lukemista - tietysti vaikkapa söpöä kissamangaa! Myös seinillä oli paljon kissojen kuvia yms. Varsinainen kissafanin taivas, sanoisin.

    Itse kisulit enimmäkseen nukkuivat, mutta ruokapurkkien äänen kuullessaan niihin kyllä tuli virtaa. Ne tuntuivat tosin olevan muutoinkin aktiivisempia sillä kerralla, kun kävin tuolla vähän myöhempään illalla. Joten suosittelen siis ilta-ajankohtaa mikäli aiotte kisukahvilassa käydä, päivällä siellä oli vähemmän porukkaa mutta kissat olivat enimmäkseen omissa oloissaan nukkumassa eikä niitä päässyt paijailemaan niin paljon. Kaikki kuvat ovat siltä kerralta kun kävin siellä aiemmin päivällä (syystä että toisella kertaa kamerastani loppui akku, argh) joten kuvissa esiintyy paljon nukkuvia kisuja!



Kissojen nukkuma-asennot ovat joskus varsinainen mysteeri. Näyttää aika
epämukavalta? 




Tämä otus istuskeli pöytäni alla koko ajan kun join teetäni :3 


Kahvilassa tosiaan ei tarvitse istua yksin! Karvapallot pitävät vierailijalle seuraa,
varsinkin jos tällä on tarjota niille herkkuja. 

Muhkea otus! Tuossa hyllykössä oli mm. Nekopanchi-mangoja, istuin tuon korissa
nukkuvan valkoisen kissan seurassa niitä selailemassa. 

Hänen, siis n_n 

Kahvilassa oli paljon erilaisia kiipeilytelineitä, piilopaikkoja ja muita virikkeitä kissoille. Ja
ne jopa käyttivät niitä, miksi oi miksi omat kisuni eivät ikinä innostu tällaisista... :'D


    Lähtiessäni sain vielä lahjaksi postikortin, kissan kuvalla varustetun sellaisen tietysti. Kahvilassa oli myös pieni vitriini, josta sai ostaa erilaisia kissaesineitä muistoksi tai tuliaisiksi. Ylipäätään paikka oli todella suloinen ja suosittelen ehdottomasti, jos joskus matkustatte Japaniin ja tykkäätte kissoista! Kissakahviloitahan löytyy muualtakin päin maata, tosin käytännöt jne saattavat niissä poiketa hieman tästä kahvilasta. Kerroin nyt tästä missä itse kävin, harmikseni en ehtinyt metsästää enempää kisukahviloita. Olisin tahtonut käydä myös pupu- ja koirakahviloissa, sellaisetkin olisivat varmasti näkemisen arvoisia. Ehkä joskus!

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Miyauchi! 宮内 タカユキ!




    Öh ihan tosi minä yritin tuon otsikon kanssa. Ennen kuin päästään asiaan, ilmoitan kuitenkin että olen päässyt elossa kotiin, etten kitunut tällä lennolla niin pahasti, että järkytyin kun vessanpönttöjä ei lämmitetäkään tässä maailmankolkassa ja että oli kuitenkin kiva palata noiden kolmen viikon jälkeen. Vähän alkoi jo tulla ikävä kotiin kun en ole koskaan ollut näin kauaa poissa tutuista maisemista, mutta täytyy sanoa että lähtisin uudestaankin! Paljon jäi vielä näkemättä ja kokematta, vaikka lopetinkin sen aikaani syövän koulun viimeiseksi viikoksi. Silti en ehtinyt kaikkea mitä olisin halunnut, harmillista. No, siinähän on kuitenkin hyvä syy matkustaa jossain elämänvaiheessa taas takaisin Japaniin!

    ... Ja huomaatteko että kirjoitan tätä hyvin väsyneenä ok toivottavasti ette. Tosiaan, en jaksanut takuta pikkuläppärini hiiren kanssa enää joten päätin siirtää loput japanipostailut tänne Suomen puolelle. Olisin postannut kissakahvilasta ensin, mutta Apyli/Anni/kutsunsuakohtasiksiaapoksi olisi varmaan hirttänyt minut. Toisaalta nyt Peeta varmaan hirttää minut kun ei vieläkään saa kisukahvilakuviaan, kaikkia on vaikea miellyttää...
    Okei nyt asiaan, pölisen taas kaikkea turhaa alkuun. Eli tuota niin niin, lupaan pyhästi että yritän kirjoittaa selkeästi, sensuroida liiallisen fanityttöilyn ja rajata huutomerkkien ja kuvien määrän siitä vähän reilu sadasta johonkin vähän pienempään lukuun! Ehkä ette kuitenkaan jaksaisi selata yli sataa lähestulkoon samanlaista kuvaa, vai?

    Sain kuin sainkin siis lipun Miyauchin keikalle Yokohamaan 22.6! Kyseessä oli hyväntekeväisyyskonsertti, jossa oli useampia esiintyjiä. Ja siis nimenomaan sain sen lipun, olisin ostanut itse mutta isäntäperheeni halusi lahjoittaa omia rahojaan hyvään tarkoitukseen. En pistänyt vastaan. Paikan sijaintikin oli loistava, minä kun asustelin lähiseudulla ja kuljin junalla joka aamu Yokohaman ohi kouluun.
    Kommelluksilta ei tietenkään säästytty, vaikka isäntäperheeni jäsen olikin edellisenä päivänä vienyt minut keikkapaikalle jo kertaalleen, etten eksyisi matkalla. Olinkin paikalla hyvissä ajoin ja istuskelin pari tuntia odottamassa. Ovet aukesivat ja tepastelin sisään - jolloin selvisi että minulle oli näytetty ihan väärä paikka! Henkilökunta vain pudisteli päätään ja kertoi, ettei tämä tapahtuma ole täällä. Eipä muuta kuin kauhealla kiireellä (konsertin alkuun oli vajaa puoli tuntia, enkä tiennyt monentenako Miyauchi esiintyy) vielä kaksi juna-asemaa pidemmälle ja sitten juoksin kuin hengenhädässä asemalta oikeaan paikkaan, varmistaen joka risteyksessä paikallisilta että olenhan menossa oikeaan suuntaan. Ja minä kun olin aamulla laittautunut oikein edustavaksi jospa pääsisin idoliani tapaamaankin, enpä näyttänyt kovin edustavalta enää helteessä ja sateessa juostuani! :'D

    Saavuin paikalle kaksi minuuttia ennen konsertin alkua, ihan hyvä suoritus siis. Kaikki esiintyjät kävivät kertaalleen pyörähtämässä lavalla yleisöä moikkaamassa ja tässä vaiheessa jo meinasin pyörtyä - ja sitten sainkin odotella reilut kolme tuntia ennen kuin näin Miyauchin uudelleen, sillä tietysti hän esiintyi viimeisenä (mikä olisi selvinnyt hänen blogistaankin, mikäli minulla olisi ollut se pahuksen netti). Istuessani katsomossa nukahtamaisillani seuraamassa epäkiinnostavia esiintyjiä, mietin että niin mikäs kiire minulla olikaan tänne... Vaikka tokihan tuo oli odottamisen arvoista, varsinkin kun selvisi että Miyauchi oli jonkinlainen konsertin päätähti. Nimittäin siinä missä muut olivat esittäneet yhdestä neljään kappaletta, hän lauloi suunnilleen kymmenen jos nyt oikein laskin. Ja juontaja tuntui sekoavan melkein pahemmin kuin minä, kun sai kutsua hänet lavalle! Tähän väliin siis kuvia keikalta, muutoin tulee niin pitkää tekstipötköä etten jaksa kirjoittaakaan kohta. En jaksanut muokata kuvia mitenkään erityisesti, mutta kuvauskohteeni onneksi näyttää toki tarpeeksi hyvältä ilman muokkauksiakin.



Tosi toispuoleinen rajaus, mutta kun kuvan oikeassa laidassa oli jonkun jätkän pää joka ei näyttänyt nätiltä siinä. Tosiaan herrahan on ilmiselvästi huomannut erään nimeltämainitsemattoman, mielipuolisesti hymyilevän ulkomaalaisen tytön katsomossa ja rukoilee henkensä puolesta... Tämä on siis siitä kohtaa, kun kaikki esiintyjät seisoivat rivissä lavalla tapahtuman alussa esittelemässä itsensä.

... Ja sitten vaihdetaan vaatteet ja muututaan rokkariksi, kas näin.

"Katsokaa lentävä peruna" tai jotain 

Nyt hei hetkinen mä en tilannu näitä päitä mun kuviin! .__. 

Enkä muuten tilannut myöskään tuota... telkkaria?! Mutta siis, tämä kuva on keikan loppuvaiheilta ja kuvat siis loppuvat tähän, niiden lähes tulkoon sadan muun kuvan heilahtaneisuuden takia. Jos Takahashista oli vaikea saada ei-hytkähtäneitä kuvia silloin pari vuotta sitten, niin tästä tapauksesta en edes sano mitään. Takahashi sentään istui aloillaan...


    Minulla oli tietenkin hieno suunnitelma nimmarin saadakseni, olinhan Suomesta asti sentään tullut idoliani katsomaan! Konsertin loputtua ja esiintyjien hipsittyä pois lavalta yleisöä hyvästelemästä, hyppäsin ylös tuolistani ja kipitin lavalta myöskin juuri poistuvan juontajan luo. Kerroin kuka olen ja mistä, ja kysyin että pääsisinkö Miyauchia tapaamaan. Ja kyllä pääsin! Itse asiassa konsertin jälkeen olikin aulassa jonkinlainen fanitapaaminen, kaikki artistit kokoontuivat sinne ja heitä sai mennä moikkamaan. En tosin ollut tiennyt tästä, pisteitä siis omatoimisuudesta. Kysyin Miyauchilta osaako hän englantia, mutta ei harmikseni osannut kovin paljoa (ja nauroi kysymykselleni, ehkä japanilaiset siis tosiaan eivät ole kovin hyviä englannissa?). Kommunikointi sujui kuitenkin jotenkin, minä puhuin englantia ja hän japania, ja kumpikin ymmärsi sitten sen verran minkä ymmärsi! Mitään kovin syvällistä ei siis päästy juttelemaan - mikä on hyvin harmillista sillä minulla olisi ollut hänelle paljon asiaa - mutta sain kuitenkin nimmarin ja yhteiskuvan (!!) ja annoin hänelle teetä ja hunajaa Suomesta, toivottavasti hän pitää niistä! Ainakin vaikutti ilahtuvan kovasti. Ja sitten öö tässä kohtaa on erittäin vaikeaa olla fanityttöilemättä kauheasti, mutta kun olin lähdössä siitä niin hän otti minua suloisesti käsistä kiinni ja sanoi että ehkä näemme vielä joskus voi apua eikä minulla ollut ketään lyömässä minua selkään etten pyörry ;w; ♥ Psst en pyörtynyt silti, hyvä Raika!
... Ja tämän jälkeen käteni tuoksuivat Miyauchilta ja näytin junassa varmaan tosi normaalilta niitä nuuskiessani.



Nimmari! Nimeäni kysyttäessä mietin sekunnin sadasosan että kumman sanon, päädyin Raikaan. En pidä toistaiseksi vielä voimassaolevasta oikeasta nimestäni, joten halusin Miyauchinkin kutsuvan minua Raikaksi. Tosin r-kirjain tuottaa selvästi vaikeuksia ja näin minusta tuli sitten suunnilleen Laika :'D
Ps enkös löytänytkin nättiä paperia sitä varten?

Öh laatu katosi jonnekin ja minä olen äärimmäisen epäedustava mutta katsokaa nyt kuitenkin! ♥