Sivut

lauantai 22. helmikuuta 2014

Toteutuneita unelmia




    Yllättäen moni asia, mistä olen pidempään jo haaveillut, on ottanut toteutuakseen tänä vuonna. Eikä vuosi ole vielä edes pitkälle päässyt! Lupaavasti ainakin alkaa siis, täytyy sanoa. Tähän postaukseen valikoitui kolme materiaunelmien edustajaa sekä eräs neljäskin asia - joka piileskelee aloituskuvassa esitteenä muiden alla. Tähän postauksen alkuun minulla ei mitään jaariteltavia nyt ole, sanon vain että toivottavasti teilläkin on alkanut vuosi kivasti! :3




    Taidekirja oli yksi suurimpia Ginga-tuotehaaveitani jo japaninkielisenäkin. En olisi koskaan uskonut että pääsisin jopa lukemaan tätä suomeksi, vaikka käännöstä jossain vaiheessa Kaksoissolassa ehdotinkin. Uteliaana ihmisenä tahtoisin kovasti aina tietää kaikki pienetkin pätkät suomeksi, joten minua ei yhtään haittaa se, että enimmäkseen tämä koostuu kuvista. Oli mielenkiintoista tutkia, mihin tarkoitukseen ne on piirretty. Puhumattakaan lopun Keskustelutuokiosta! Olin netin perusteella käsittänyt sen haastatteluksi, enkä ollut myöskään tutustunut siihen niin tarkasti japaninkielisen kirjan saatuani että olisin hoksannut sen poikkeavan tavallisesta haastattelusta. Kyseisen tekstin halusin kuitenkin ehdottomasti lukea joskus, olen iloinen että toiveeni toteutui näinkin pian! On aina yhtä mukava lukea Takahashista itsestään, hänen elämästään ja lemmikeistään.



    Weed Gaideninkin suomentamista olen toivonut kovasti, joskin lähinnä Hanako-tarinan takia - rehellisesti sanottuna en odottanut niiltä muilta paljoakaan. Kirja kuitenkin yllätti minut positiivisesti. Oikeastaan pidin koko sisällöstä lopulta (ja itkin taas Hanakon tarinaa lukiessani, khöh) vaikken ensin uskonut ainakaan Merin ja Lonely Ronin tarinoita päähenkilöiden takia kovin mielenkiintoisiksi. Mutta kuten sanottu, yllätyin positiivisesti! Siionin tuuli on ehkä suosikkini näistä. Se erottuu joukosta sillä, että se käsittelee sekä ihmisiä että koiria. Pidän siitä, että tarinassa molempien lajien edustajat kohtaavat vaikeuksia - osittain hyvin samankaltaisiakin - ja selviytyvät niistä lopulta yhdessä. En ole varma olenko maininnut tästä joskus, mutta Shion muistuttaa minua nuoresta Ginistä. Kenties pieni nostalgisuus on syy, miksi tykkään tästä hahmosta.
    Hauskaa muuten, että tämän kansikuva on Taidekirjan julisteessa, kun taas Uneksivat soturit -tarinasta löytyy Taidekirjan suomiversion kanneksi päätynyt kuva :'D
    Kirjan lopussa oleva Hanakon muistokirjoitushan (tai miksi tuota nyt sitten kutsuu) on ollut minulla täällä blogissa suomennettuna. Gaidenin ilmestyttyä otin sen postauksen kuitenkin pois, koska se oli hieman turha nyt kun koko kirjakin on saatavilla :3


Skannerini päätti taas kiduttaa värimaailmaa pinkimpään ja kellertävämpään päin, pyydän anteeksi u_u

    Ja nyt sitten. Ihan ensiksi lupaan vetää syvään henkeä, laskea hitaasti kymmeneen - ja pitää kaiken maailman fanikohtaukset minimissä. Kokoro no Uta!! (Ja ei, tuossa ei ole tarpeeksi huutomerkkejä mutta ajattelin säästää silmiänne) Se sama yksilö, jota olen epätoivoisesti pyydystänyt syksystä lähtien ja joka on jatkuvasti karannut käpälistäni viime hetkellä jättäen minut sihisemään turhautuneena koneeni äärelle. Vihdoin velipuoleni alias kunnioitettu tilaajani löysi välimiesfirman, jonka kautta tuotetta voi huutaa itselleen. Super Bestiä tilatessa käyttämämme firma kun ei välitä muita kuin sellaisia tuotteita, joissa on osta heti -hinta. Tämän takia luulin jo etten tulekaan saamaan levyä vielä pitkiin aikoihin, mutta onneksi löytyi tuo toinenkin vaihtoehto. Siispä tämä unelmalevyni saapui minulle pari viikkoa sitten.
    Kappaleiden tunnelma on kaunis, melodiat ovat kauniita, oioi Raika tykkää! Levy myös toimii täysin moitteettomasti, vaikka onkin parikymmentä vuotta vanha (mikä näkyy mm. kotelon naarmuisessa pinnassa). Hieman harmitti tosin, ettei kuvia ollut kuin tuo kannessa oleva. Minä niin mielelläni olisin nähnyt lisääkin vähän vanhempaa kuvamateriaalia Miyauchista. No mutta, itse levyhän tässä on pointti ja se kyllä täytti - itse asiassa ylittikin varmaan - kaikki odotukseni! n_n



    Vielä viimeisenä tämä. Ehkä näistä kaikista pitkäaikaisin unelmani, jonka toteutuminen on varsinainen ihme minulle ja toki vieläkin riippuvainen monista asioista. Mutta jossei tässä nyt mitään ihmeempiä takaiskuja tapahdu, niin kyllä - allekirjoittanut tulee viettämään kolme viikkoa kesästään EF:n kielikurssilla Tokiossa! Vaikkei Tokio varsinaisesti ole koskaan kuulunut "pakko päästä"-listalleni, niin Japani kyllä on silti ehdoton ykkösmatkakohteeni. Lopulta kurssivaihtoehtoja selaillessani innostuin Tokiostakin, onhan siellä kuitenkin oikeastaan vaikka ja mitä mikä kiinnostaa minuakin! Oi voi, pitää kirjoittaa varmaan lista paikoista missä haluan muistaa käydä :3
    Jospa tässä saisi vielä läppärin, jonka voisi ottaa reissuun mukaan, niin voisin sitten postailla sieltäkin. Aika kalliiksihan tämä tulee kokonaisuudessaan, mutta lupasin äiteelle maksavani sen takaisin joskus aikuisena sitten kun on itsellä rahaa. Uskon matkan kuitenkin olevan rahojen arvoinen, joten uskalsin tällaisen diilin tehdä. Nyt pitää vaan vielä hoitaa passikuvat ja rokotukset ja matkalaukun hankkiminen ja lennot ja... Tekemistä riittää, eipähän ainakaan tule tylsä kevät!

    Nyt kirjoittaja kiittää ja kuittaa tältä erää, ja siirtyy syömään pikapuuroa - olen jäänyt koukkuun.

10 kommenttia:

  1. Toi levy<3

    Ja vähän mahtavaa että pääset kielikurssille Japaniin! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aivan ihana kyllä :3 ♥

      Ja niin on! En malta odottaa >w<

      Poista
  2. Apua, onnee!!! Ota mut sinne mukaan! :D määki haluun sinne! Oot kyllä niin onnekas! :)

    Ja toi kissakala :* upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos n_n
      Ja haha apua, oot varmaan kymmenes joka pyytää päästä mukaan! ='D

      Poista
  3. Vähänkö MAHTAVAA!! 8D Onnenpekka! 8))

    Laita seuraavaan postaukseen joku kuva tuosta taidekirjan sisällöstä? ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidekirjan sisällöstä löytyy joitain kuvia tästä aiemmasta postauksesta, kun sain tuolloin sen japaninkielisen version hankittua :3

      http://thousandcutethings.blogspot.fi/2013/07/hyllyt-taynna-gingaa.html

      Poista
  4. Wäääää, onnee kamalasti kielikurssista :3 !!

    VastaaPoista
  5. haha en tiiä tuleeko tää hirveesti myöhässä tai jotain kun oon niin laiska kattelemaan mitä ihmiset on blogeihinsa laittaneet, mut hei onnea ihan kamalasti! :-- DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule miun postauksiin saa mielihyvin kommentoida vaikka ois vuosi sitten kirjotettu! :D
      Mut joo kiitos sullekin, aww kylläpäs kaikki nyt onnittelee owo

      Poista

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä, kuvista jne! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!