Sivut

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Uudenvuoden kuvia ja joululahjoja




    Niin se on taas yksi vuosi kulunut. Päästiinpäs siitä mokomasta kolmestatoista, hah! Löydettyäni kamerastani varsinaisen ilotulitus-asetuksen halusin tietysti kuvata raketteja mahdollisimman paljon. Mitään eeppisen hienoja kuvia tällä ei tokikaan saa (jokseenkin taiteellisia kylläkin), mutta yllätyin kuitenkin positiivisesti. Ilotulitusten kuvaamisessa on oma tunnelmansa, täytyy minunkin rakettipelkoisena kuitenkin myöntää. Huolimatta siitä, että varsinkin juuri kahdentoista aikaan yöllä satoi aivan jäätävän kylmää vettä, enkä minä ollut ulos sännätessäni napannut päälleni muita ulkovaatteita kuin kengät ja nahkatakin. Uudenvuodenlupaus numero 1; yritän hillitä intoiluani vähän? Ei tule onnistumaan!











    Joululahjani haluan toki esitellä myös. Tällä kertaa en varsinaisesti toivonut mitään Gingaan liittyvää. Sen sijaan toiveissa oli Soturikissoista Taivasklaanin kohtalo -kirja, sekä ramunea. Alun perin listaan kuului myös Kanjikirja, mutta sitä ei ilmeisesti ole enää saatavilla oikein mistään. Sen sijaan sain sitten pockyjakin taas. Itse lisäsin tuohon tilaukseen Urumilta vielä kaksi GNG-keräilytarrapussia, joissa tuli kummassakin kolme randomia tarraa. Asiakaskortti oli täyttynyt edellisellä tilauskerralla, joten siitä johtuvan alennuksen takia yhden tarran hinnaksi taisi tulla vain euro. Tarrat olivat siis joululahja minulta itselleni ;3
    Näiden lisäksi sitten sukulaisilta kaikenmoisia astioita ja koriste-esineitä.


Kummankin pussin sisällöstä kaikki tarrat tulivat kivasti samalle aukeamalle vihkoon. 


Erikoisseikkailu-teksti ei nyt halunnut oikein näyttäytyä mutta joo. Tykkäsin
kirjasta kovasti, vaikka esimerkiksi kissojen suunnitelmallisuus menikin joissain kohden yli 
kun vertaa tähän sarjaan näin yleensä. Annettakoon se anteeksi kuitenkin n_n'

4 kommenttia:

  1. siis onko tuossa tarravihossa valmiiksi jotain tarroja? onko tarravihossa muovitaskuja vai pitääkö ne ihan liimauksineen laittaa siihen vihkoon?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei omassani ainakaan ollut valmiiksi. Ja tarran omalla liimalla laitetaan, ei ole taskuja :)

      Poista
  2. Mäkin toivoin tota Soturikissat kirjaa :3

    VastaaPoista

Kuka tahansa, myös anonyymit, voi kommentoida - älkää ujostelko vaan kirjoittakaa ajatuksenne teksteistä, kuvista jne! :)
Kritiikkiä saa antaa, mutta epäasialliset kommentit poistan. Muistakaa siis käyttäytyä fiksusti!